Enpäs olekaan hetkeen päivitellyt tätä blogia, mutta se nyt lähinnä johtuu siitä, etten ole tehnyt juuri mitään. Olen lataillut akkuja nukkumalla mammuttiunia, sekä yöllä että päivällä. No, ei se nyt ole ihmekään, asunhan sentään Nukkumatin kotikaupungissa! Perjantaina kävin aamulla toivottavasti viimeisen kerran lääkärissä, ja kaikki pitäisi olla nyt kunnossa. Vihdoinkin! Tyytyväisenä ja erittäin väsyneenä skippasin yhdet saksan luennot ja kävin nukkumassa kotona ennen muoviluentoja. Kotiin tultuani menin vielä toisille päiväunille, ja yö sitten menikin pyykinpesuun :D Eipä tarvinnut odottaa koneiden vapautumista...
Lauantaina katsoimme tyttöjen kanssa Blues Brothersin, saksaksi tietenkin. Tosin muut kyllästyi jo puolessa välissä, ja olihan se oikeasti ihan hirveetä kuraa, niin jätettiin se kesken ja lähdettiin Berliiniin joulutoreja kiertelemään. Sain vihdoinkin ostettua suklaaompun ja niitä Schmaltzkucheneita. Ne olivat jotain pulla-ja keksitaikinan risteytystä upporasvassa paistettuna ja päällä oli tietenkin tomusokeria. Saksalaisilla on joku juttu tuon tomusokerin kanssa, sitä käytetään myös munkkien päällä (joita kutsutaan täällä Pfannkucheneiksi eikä Berlinereiksi niin kuin muualla Saksassa). Ei nyt jalkoja vienyt alta, mutta voisin toisenkin satsin kyseisiä herkkuja ostaa :P
Sunnuntain vietin Mauerparkissa kirpputorilla ja kerrankin pääsin lähtemään yksin! On nimittäin välillä todella rasittavaa, kun melkein mitään ei voi tehdä ilman, että joku haluaa tulla mukaan. Halukkaita oli kyllä kaksi, mutta toinen nukkui pommiin ja toinen myöhästyi junasta muuten vaan. Oli mukavaa kierrellä kaikessa rauhassa kojuja, ja löysin myös ihanan söpön kahvilan (jonne en olisi mahtunut, jos meitä olisi ollut kolme, sillä siellä oli vain yksi kahden hengen pöytä enää vapaana). Neljä toastia ja latte maksoivat yhteensä 5,50 €, olin aika tyytyväinen :) En vaan voi olla tykkäämättä Berliinistä!
Tänään oli tarkoitus mennä joululahjaostoksille Berliiniin, mutta onnistuin sulkemaan herätyskellon ja heräsin sitten vasta kahdelta. Jätän siis Berliinin keskiviikolle (joka sekin on vapaa, koska harkat on taas peruttu), ja tänään katson Potsdamin tarjonnan. Pääsen nyt vihdoinkin myös jumppaan tämän ihanan terveen jalan kanssa <3
Heiii! Hienoa että oot viimein kunnossa ja myös päässyt tekemään juttuja yksin, se on niiiiiiin harvinaista herkkua! :D Pian jouluksi kotiin! :)
VastaaPoistaHienoa, että pääsit vihdoin maistamaan himoitsemaasi suklaaomppua! Oliko hyvää? :) Turvallista kotimatkaa Riina!
VastaaPoistaOli hyvää, vaikka minun makuun saisi olla enemmän suklaata ja vähemmän omenaa :D
VastaaPoista