Tänään sitten taas raahauduin aamuvarhaisella oman lääkärini vastaanotolle, jossa kerrankin ei tarvinnut jonottaa ollenkaan ja hoitokin oli jo päätetty valmiiksi eilisen ultraäänen perusteella. Verikokeita ei siis tarvittukaan, ja sain kymmenen päivän sairasloman ja kaksi reseptiä, toisen särkylääkkeisiin ja toisen hepariiniin. Sen lisäksi, että vedän kolmesti päivässä 600 mg ibuprofeenia, joudun aina aamuisin kymmenen päivän ajan tökkimään itseäni neulalla mahaan. On ehkä ylivoimaisesti inhottavin lääkkeenottomuoto... Jos näillä ei lähde parantumaan, niin minä ammun jonkun. Olisi ehkä vähän muutakin tekemistä kuin piikittää itseään ja nilkuttaa ympäriinsä jalalla, jonka ympärillä on nilkasta yläreiteen asti ulottuva tukisidos. Mitään varsinaista syytä kun tälle koko tukokselle ei ole selvitetty, eikä minulla oikeasti ole voimia siihen. Haluan vain tämän parantuvan mahdollisimman nopeasti... Onneksi täällä kuitenkin on lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ollut tosi ystävällistä eikä jonotkaan ole oikeasti edes verrattavissa suomalaiseen kunnalliseen päivystykseen. Eilenkin kovasti pahoiteltiin, että jouduin odottamaan noin tunnin lääkäriä. Suomessa olisin varmaan jonottanut neljä tuntia...
Saikusta huolimatta aion tänään mennä käymään ainakin yksissä harkoissa, koska en muuten koskaan tule pääsemään sitä kurssia läpi. Tarkoituksena olisi myös mennä saksan kurssille, jolla minun pitää tänään pitää esitelmä. Haluan saada sen pois alta. Illalla ei ole kyllä mitään saumaa mennä balettiin tämän jalan kanssa... Toivottavasti ensi viikolla jo pystyn, sillä en millään haluaisi jättää sitä väliin. Ihan ehdottomasti yksi viikon kohokohdista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti