![]() |
Rullapulla |
Lauantaina treffasimme Nordbahnhofilla, joka sijaitsee idän ja lännen rajalla. Sieltä siis löytyy paikka, jossa muurin paikka on merkitty rautatolpin. Siitä kirjoitinkin jo aiemmin. Kävimme myös Mauerparkissa, joka oli lauantaisin todella tyhjä ja hiljainen, toisin kuin sunnuntaisin, jolloin siellä on kirpputori. Löysimme Mauerparkin läheltä ihanan kahvilan, jossa herkuteltiin pannukakuilla. Heti kahvilan vieressä oli käytettyjen kenkien kauppa, josta löysin ihanat, täydellisen väriset (turkoosit siis) nahkasaappaat. Hintaa niillä oli 79 euroa, ja olisin ostanut ne ihan varmasti, jos ne olisivat olleet vähän isommat. Kauppa oli kyllä ihanan symppis, ja jos haluaa vintage-kengät, sieltä kyllä löytyy! Lauantaina vielä kävimme Ostbahnhofilla ja East Side Galleryssä, joka on siis pitkä pätkä muuria, jonka erimaalaiset taiteilijat ovat koristelleet erilaisin maalauksin. Lopuksi vielä söimme kivassa intialaisessa ravintolassa, jonka jälkeen lähdin käymään kotona vaihtamassa vaatteet ja suuntasin takaisin Berliiniin erään ranskalaisen pojan läksäreihin. Päädyimme lopulta klubille nimeltä Tresor, joka on tähän asti ehkä mahtavin klubikokemus täällä. Alimmassa kerroksessa oli aivan mahtava meno, paikka oli täynnä savua ja valaistus koostui lähinnä strobovaloista. Välillä oli todella hankala nähdä kunnolla, ja aivojen hitauden takia näin ihmisiä kahtena. Basso oli niin kovalla, että kaikki vaatteet ja ihokarvat hiuksia ja kulmakarvoja myöten resonoi. Ihan hullu tunne, mutta oli kyllä äärimmäisen hauskaa ja kokemuksena psykedeelinen ja unohtumaton! Ilman korvatulppia siellä ei kyllä olisi voinut edes kuvitella olevansa... Kotiinhan sitten pääsin aamulla kahdeksan jälkeen :D
Kolmen tunnin yöunien jälkeen tyttäret sitten soittivat, että ollaan kohta Potsdamissa, tule vastaan. Päivä vierähti Potsdamin nähtävyyksiä ja joulumarkkinoita katsellen, ja illalla vielä lähdimme Berliiniin tapamaan erästä saksalaista tyttöä, joka oli toisen E:n kanssa vaihdossa Hollannissa viime keväänä. Kävimme kivassa italialaisessa ravintolassa jossain päin Prenzlauer Bergiä, ja söin ehkä elämäni isoimman salaattiannoksen! :D Myöhästyin junasta kivasti ehkä minuutilla, joten kotona olin puoli kahdentoista aikaan. Silloin meinasi väsyttää.
Maanantaina nukuin sitten hieman pidempään, ja lähdin Berliiniin vasta yhdentoista aikaan. Tyttäret olivat keskenänsä ehtineet jo leikkiä turistia ja minä liityin seuraan Friedrichstrassella, josta jatkoimme kävellen Unter den Lindeniä kohti Alexanderplatzia. Matkanvarrella kävimme DDR-museossa, joka oli ihan mielettömän mielenkiintoinen! Esillä oli kaikkea DDR-tavaraa ja tietoa oli oikein monipuolisesti. Lopulta päädyimme Alexanderplatzille shoppailemaan kaikkea kivaa (ostin taas kengät, "hups"), ja illan päätteeksi kävimme syömässä taas italialaisessa ravintolassa.
![]() |
DDR-asunto |
Tänään sitten vuorossa oli länsipuolen shoppailumahdollisuudet eli Kurfürstendamm (tutummin Ku'damm) ja KaDeWe. Ei kyllä ostettu juuri mitään, vaan pidettiin lompakot tiukasti kiinni :D Lopuksi lounastimme saksalaiseen tapaan Zoologischer Gartenissa (=dönerit metroaseman laiturilla), ja sitten olikin minun aika lähteä luennolle ja sanoa ihanille harkoille heipat :( Oli ihanaa ja mahtavaa ja parasta nähdä pitkästä aikaa! Mikään muu ei ole niin piristävää kun heittää tosi huonoa läppää ja pelotella toista E:tä kamalilla polttarisuunnitelmilla :D
Lisää kuvia tyttöjen seikkailuista löytyy täältä!
Repeen aina tuolle kuvalle ja sen tekstille "Sweethearts are back in town"! Awws <3 Kiitos vielä Riinalle huipusta reissusta!
VastaaPoista