Saksalaista terveydenhuoltoa, osa kolme

Tänä aamuna heitin taas yhden lääkärireissun, koska tämä jalka alkoi viikonlopun aikana taas vaivata. Jonotin ensin tunnin omalle lääkärilleni, ja sain sieltä lähetteen toiselle klinikalle ultraääneen. Eli parilla ratikalla toiselle puolelle keskustaa, ja jonoon taas puoleksi tunniksi. Ultraäänessä löytyi sitten pinnallinen laskimotukos, ja minut määrättiin menemään vielä huomenna verikokeisiin. Jospa tämä tästä pikkuhiljaa parantuisi... Huomasin kuitenkin osaavani saksaa aika hyvin, kun osasin hoitaa nämä jutut kokonaan saksaksi ja ymmärsin myös lääkärin selostuksen siitä, että mikä minun jalkaani vaivaa ja mitä kaikkea pelottavaa siitä voi seurata, jos sitä ei hoideta.

Kaiken lääkärissä jonottamisen jälkeen minulle tuli aika kiire muovikurssin harkkoihin, mutta onneksi ehdin sinne, sillä ratkaisuja ei tule nettiin enkä oikein tunne ketään kurssilaista, jolta voisin kopioida ratkaisut. Harkkojen jälkeen menin sitten vielä käymään postissa, jonne minulle oli tullut maanantaina paketti ilmeisesti Suomesta, mutta tietenkin kyseinen kukkakaupan yhteyedessä toimiva pikkuruinen postitoimisto sattui olemaan kiinni yhden ja kahden välillä. Kello oli sopivasti kymmenen yli yksi. Huoh. Kaikki päivät ei vaan ole ihan yhtä kivoja... :( Taidan siis heittää salamipitsan naamaan, valmistautua huomiseen esitelmään ja murjottaa loppuillan peiton alla.

Harakat lensivät etelään

Huh, viikonloppu oli hyvin hektinen ja pitkä, sillä se loppui käytännössä vasta tänään! Tylsää ei missään välissä kerennyt olemaan, sillä etelään lentäneet harakat E+E pitivät minut erittäin kiireisenä :D Perjantaina lähdin heti luennoilta suoraan Berliiniin, jonne tytöt olivat saapuneet pari tuntia aiemmin. Treffipaikaksi sovittiin perusberliiniläisittäin Zoologischer Gartenin Mäkkärin edusta, jonne on suhteellisen helppo löytää, vaikkei koskaan olisi Berliinissä käynytkään. Heti ensimmäiseksi lähdimme syömään, koska tyttäret olivat lähteneet Tampereelta jo todella aikaisin aamulla, eikä lentokoneen ruoka ole tunnetusti mitään gastronomian huippua. Sen jälkeen pyörähdettiin tyttöjen hostellin kautta ensin katsomaan Reichstagia ja Brandenburgin porttia. Illan hämärtyessä kävimme holokaustin muistomerkillä ja se muuten on hemmetin pelottava paikka pimeässä! Tämän jälkeen siirryimme Potsdamer Platzille joulumarkkinoille, josta löysimme myös sitä unkarilaista herkkua, jota vuosi sitten söimme Budapestissä! Nostalgiasyistä (ja myös siksi, että se nyt sattuu maistumaan hyvältä) napostelimme sellaisen kolmestaan. Aion kyllä vielä tarkemmin joskus kirjoittaa noista kaikista herkuista, joita joulutoreilta saa, niitä nimittäin riittää!

Rullapulla

 
Lauantaina treffasimme Nordbahnhofilla, joka sijaitsee idän ja lännen rajalla. Sieltä siis löytyy paikka, jossa muurin paikka on merkitty rautatolpin. Siitä kirjoitinkin jo aiemmin. Kävimme myös Mauerparkissa, joka oli lauantaisin todella tyhjä ja hiljainen, toisin kuin sunnuntaisin, jolloin siellä on kirpputori. Löysimme Mauerparkin läheltä ihanan kahvilan, jossa herkuteltiin pannukakuilla. Heti kahvilan vieressä oli käytettyjen kenkien kauppa, josta löysin ihanat, täydellisen väriset (turkoosit siis) nahkasaappaat. Hintaa niillä oli 79 euroa, ja olisin ostanut ne ihan varmasti, jos ne olisivat olleet vähän isommat. Kauppa oli kyllä ihanan symppis, ja jos haluaa vintage-kengät, sieltä kyllä löytyy! Lauantaina vielä kävimme Ostbahnhofilla ja East Side Galleryssä, joka on siis pitkä pätkä muuria, jonka erimaalaiset taiteilijat ovat koristelleet erilaisin maalauksin. Lopuksi vielä söimme kivassa intialaisessa ravintolassa, jonka jälkeen lähdin käymään kotona vaihtamassa vaatteet ja suuntasin takaisin Berliiniin erään ranskalaisen pojan läksäreihin. Päädyimme lopulta klubille nimeltä Tresor, joka on tähän asti ehkä mahtavin klubikokemus täällä. Alimmassa kerroksessa oli aivan mahtava meno, paikka oli täynnä savua ja valaistus koostui lähinnä strobovaloista. Välillä oli todella hankala nähdä kunnolla, ja aivojen hitauden takia näin ihmisiä kahtena. Basso oli niin kovalla, että kaikki vaatteet ja ihokarvat hiuksia ja kulmakarvoja myöten resonoi. Ihan hullu tunne, mutta oli kyllä äärimmäisen hauskaa ja kokemuksena psykedeelinen ja unohtumaton! Ilman korvatulppia siellä ei kyllä olisi voinut edes kuvitella olevansa... Kotiinhan sitten pääsin aamulla kahdeksan jälkeen :D

Kolmen tunnin yöunien jälkeen tyttäret sitten soittivat, että ollaan kohta Potsdamissa, tule vastaan. Päivä vierähti Potsdamin nähtävyyksiä ja joulumarkkinoita katsellen, ja illalla vielä lähdimme Berliiniin tapamaan erästä saksalaista tyttöä, joka oli toisen E:n kanssa vaihdossa Hollannissa viime keväänä. Kävimme kivassa italialaisessa ravintolassa jossain päin Prenzlauer Bergiä, ja söin ehkä elämäni isoimman salaattiannoksen! :D Myöhästyin junasta kivasti ehkä minuutilla, joten kotona olin puoli kahdentoista aikaan. Silloin meinasi väsyttää.

Maanantaina nukuin sitten hieman pidempään, ja lähdin Berliiniin vasta yhdentoista aikaan. Tyttäret olivat keskenänsä ehtineet jo leikkiä turistia ja minä liityin seuraan Friedrichstrassella, josta jatkoimme kävellen Unter den Lindeniä kohti Alexanderplatzia. Matkanvarrella kävimme DDR-museossa, joka oli ihan mielettömän mielenkiintoinen! Esillä oli kaikkea DDR-tavaraa ja tietoa oli oikein monipuolisesti. Lopulta päädyimme Alexanderplatzille shoppailemaan kaikkea kivaa (ostin taas kengät, "hups"), ja illan päätteeksi kävimme syömässä taas italialaisessa ravintolassa.

DDR-asunto

Tänään sitten vuorossa oli länsipuolen shoppailumahdollisuudet eli Kurfürstendamm (tutummin Ku'damm) ja KaDeWe. Ei kyllä ostettu juuri mitään, vaan pidettiin lompakot tiukasti kiinni :D Lopuksi lounastimme saksalaiseen tapaan Zoologischer Gartenissa (=dönerit metroaseman laiturilla), ja sitten olikin minun aika lähteä luennolle ja sanoa ihanille harkoille heipat :( Oli ihanaa ja mahtavaa ja parasta nähdä pitkästä aikaa! Mikään muu ei ole niin piristävää kun heittää tosi huonoa läppää ja pelotella toista E:tä kamalilla polttarisuunnitelmilla :D

Lisää kuvia tyttöjen seikkailuista löytyy täältä!

An einem nebligen Tag

Eräs professori on tämän viikon lomalla, ja sain toisen vapaapäivän kivasti keskiviikoksi. Päätin pyhittää päivän asialle, jota en olekaan pitkään aikaan kunnolla tehnyt, nimittäin opiskelulle. Ensi viikolla on kahdet harkat ja yksi esitelmä. Esitelmän perusrunko pitää olla huomenna valmis, sillä se täytyy lähettää opettajalle viikkoa ennen. Aiheen sai valita ihan itse, ja päädyin niinkin ympäripyöreään teemaan kuin Polymere des Alltags, eli arkipäivän polymeerit. Koska en kuitenkaan halua latoa vain itsestäänselvyyksiä muovipusseista ja -pulloista, olen tänään perehtynyt mm. kengänpohjiin, silmälasin linsseihin, hammasharjoihin ja pankkikortteihin. Jollain tosi sairaalla tavalla tykkään tästä. Olen myös koittanut tehdä ensi viikon harjoituksia, mutta ei muuten ole kauhean helppoa. Kun kysymyksesta ymmärtää vain ensimmäiset kolme sanaa (nennen Sie drei = nimetkää kolme), on yleensä pulassa. No, vielä on viikko aikaa selvittää, mitkä kolme asiaa minun pitää nimetä. Toiset harkat on onneksi englanniksi, mutta aihe lähentelee yksinkertaisen materiaali-insinöörin mielestä ydinfysiikkaa. No, oikeastaan se on vain kaksi vanhaa tuttua kurssia yhdessä: materiaalien mekaaninen käyttäytyminen ja materiaalien termodynamiikka ja kinetiikka. Onneksi en ole päässyt vielä kumpaakaan läpi...

Kun kello lähentelee viittä eikä ole pistänyt koko päivänä nenäänsä ulos, alkaa nemaattiset ja smektiset polymeerirakenteet hieman tulla ulos korvista. Lenkille olisi kiva mennä, mutta ulkona on jo hämärää ja sumua on ihan hirveästi. Viimeksi kun koitin lähteä samoissa olosuhteissa lenkille, jouduin kääntymään kampuksen vieressä olevan palatasin (Neues Palais) kohdalla takaisin. En nimittäin tiedä mitään sen pelottavampaa kuin sankka sumu ja vanha palatsi oudosti valaistune patsaineen muuten pilkkopimeässä ympäristössä. Ihan kuin suiraan jostain kauhuleffasta. Tänään on kuitenkin onneksi illalla luvassa visiitti Potsdamin joulumarkkinoille, jonka jälkeen voi zumbailla jouluherkkukalorit pois. Ehkä tästäkin päivästä siis selvitään :)

Kävin kaupassa enkä meinannut päästä sieltä pois

Tänään vietin taas yhden mukavan vapaapäivän Berliinissä, ja päätin käydä katsomassa, millainen valikoima KaDeWe:n yhteydessä olevassa  idee. -askartelu- ja käsityökaupassa on. Saman ketjun liike on tullut aikaisemmin tutuksi jo Hampurissa (useampaan otteeseen). Jos joskus aikaisemmin olen sanonut, että Hampurin idee. on lempparikauppani, niin nyt täytyy vähän korjata. Meinasi tänään leuka mennä lattian läpi, sillä valikoima käsityö- ja askartelutarvikkeita oli aivan uskomaton. Ensimmäisenä ovesta tullessa edessä oikealla oli uskomaton meri erilaisia kankaita ja vasemmalla taas puolestaan korutarvikkeiden paratiisi. Kiertelin kyseisessä taivaassa melkein tunnin ja lopulta sorruin ostamaan sukkalankaa (vihdoinkin löysin 100% villalankaa!) ja bambupuikot. Tyytyväisenä päätin kävellä lähimmälle isolle juna-asemalle Zoologischer Gartenille, ja sattumalta matkanvarrella oli yhdet joulumarkkinat. Kyllähän minä sen tiesin, että virallisesti suurin osa joulutoreista on avattu tänään, mutta on vaikea mieltää vielä joulua tulevaksi, kun puissa on vielä lehtiä eikä lunta ole lähimaillakaan. Harmitti taas, ettei kamera ollut mukana, sillä sieltä olisi saanut tosi hyviä kuvia. No, onneksi on vielä kuukausi aikaa! Tunnelma torilla oli leppoisa, oli aika rentouttavaa kävellä pikkukojujen seassa ja katsella mitä kaikkea ihanaa oli myynnissä. Meinasi olla kyllä aikamoinen koettelemus, etten heti syöksynyt ostamaan kaikkia vastaantulleita herkkuja. Oli kreppejä, vohveleita, makkaroita, hattaroita, pipareita, erilaisia paahdettuja pähkinöitä ja löysin jopa yhden kojun, jossa myytiin sellaista pullantapaista herkkua, jota tuli vuosi sitten Budapestissä syötyä useampaan otteeseen. No, lopuilta sorruin nälkäisenä ostamaan kinkulla ja juustolla täytetyn krepin ja kuumaa kaakaota. Nam!

Perjantaina sitten onkin kauan odotettu päivä, kun neidit E+E lentävät tänne Suomesta ja viipyvät alkuviikkoon. Ihan parastamahtavaahuippua nähdä taas pitkästä aikaa! En millään malttaisi odottaa, sillä näin joulun alla täällä on vaikka kuinka paljon kivaa tekemistä. Joulutoreja on yli 80 pelkästään Berliinin alueella, ja ainakin Potsdamer Platzilla voi käydä laskemassa mäkeä ja luistelemassa. Sitä odotellessa... :)

Suomalaiset joulumarkkinat

Tänään pääsin pujahtamaan suomalaiseen maailmaan, kun kävin muutaman muun TTY:n vaihtarin kanssa suomalaisilla joulumarkkinoilla Finnland Zentrumissa. Tarjolla oli paljon kaikkea suomalaista Marimekosta erilaisiin hilloihin ja porosäilykkeisiin. Myytävänä oli myös ruispuikuloita, joita ostin kaksi pussia huolimatta siitä, että hinta oli ihan järkyttävän korkea. En vaan voinut vastustaa! Mukaan tarttui myös yksi levy Fazerin piparisuklaata, joka on ehkä jouluisinta suklaata, mitä olen koskaan syönyt. Herkuttelimme vielä paikanpäällä karjalanpiirakoilla ja lohikeitolla. Ai että oli hyvää! Mukavaa vastapainoa dönereille ja ranskalaisille, joita täällä on tullut syötyä ihan hävyttömän paljon. Oli muuten aika hassua olla siellä, sillä en ole paljonkaan hengailut suomalaisten kanssa, saati sitten että lähes kaikki ympärilläkin puhuivat suomea. Harmittaa kyllä aikamoisesti, etten ottanut kameraa mukaan, sillä keskuksen yhteydessä oli myös todella upea kirkko, josta olisi saanut mahtavia kuvia. Täytyy varmaan vielä joskus käydä siellä uudestaan.

En tiedä, että aiheuttiko tällainen ihana Suomi-päivä koti-ikävän, mutta en voi olla haaveilematta saunasta. Onneksi tasan kuukauden päästä lennän Suomeen, joten onpahan ainakin jotain odotettavaa! Kaiken lisäksi olen varma, että sauna parantaisi tämän kamalan päänsäryn... Onneksi melkein kaikki vaihtarikaverit ovat ESN:n kanssa Puolassa, niin ei tarvitse edes yrittää jaksaa olla sosiaalinen vaan voi rauhassa käpertyä teekupin kanssa sängyn nurkkaan ja katsoa hömppäsarjoja netistä :)

S-bahnissa tapahtuu

Tänään Berliinistä tullessani muistin taas erään aiheen, josta olin ajatellut jo kirjoitella tänne aikaisemmin. Vaikka periaatteessa regionalbahnilla eli paikallisjunalla Potsdamiin pääsee huomattavasti nopeammin kun s-bahnilla, tykkään silti matkustaa jälkimmäisellä, sillä se on yleensä aika paljon kiinnostavampaa noin niin kuin kanssamatkustajien suhteen. Eräänkin kerran satuin istumaan erästä miestä vastapäätä, joka kävi keskustelua jonkun näkymättömän kanssa kielellä, jota en tunnistanut. Mies ei vain höpissyt itsekseen, vaan selvästi keskusteli, sillä välillä hän piti taukoa ja ihan selvästi kuunteli vastausta. Ilmeisesti keskustelu käytiin miehen ja jonkun jumalan välillä, sillä suurimman osan ajasta mies piti silmiään kiinni ja käsiään ristissä. Ihan harmiton tyyppi, mutta oli vähän pokassa pitelemistä :D

Toinen erikoisuus on erilaiset lehtimyyjät, jotka ilmeisesti myyvät sellaisia lehtiä, joiden tuotto menee kodittomille. Tällaisia tyyppejä aina silloin tällöin astuu vaunuun sisälle ja kertoo yleensä aika innottomasti ja ulkoaopetellun kuuloisesti, että mistä on kyse, jonka jälkeen kiertelee vaunun läpi tarjoten sitä lehteä kaikille kyydissä olijoille. Vielä en ole innostunut näitä lehtiä ostamaan.

Kolmas, ja yleensä kaikkein miellyttävin (ja hämmentävän yleinen) ilmiö on katusoittajat. Täällä he nimittäin toimivat samalla tavalla kuin yllämainitut lehtimyyjät, mutta lehden mainostamisen sijaan he tietenkin soittelevat ja laulavat. Tänään viimeksi eräs haitarinsoittaja soitteli yhden pysäkkivälin kotimatkalla. Aikaisemmin on tullut vastaan myös mm. kitaristi, viulisti, huilisti ja jonkinlainen etnobändi. Aina nämä soittajat eivät ole kauhean hyviä, mutta kyllä se kummasti piristää päivää, kun joku taitava soittaja viihdyttää yhden pysäkkivälin täyttä junavaunua :)

Ai niin, varasin lennot jouluksi Suomeen! Vietän siellä reilut kaksi viikkoa, eli 17.12.-3.1.. Tapaamisaikoja saa varata :P

Düsseldorfia

Perjantaina iltapäivästä lähdin Berliinistä Düsseldorfiin kimppakyydillä. Aluksi jännitti hirveästi, että millaiseen kyytiin oikein itseni saanut, mutta kuski osoittautui rennoksi puolalaiseksi ja menopelinä toimi mukava minibussi. Auto oli täysi, eli minun lisäkseni kyydissä oli seitsemän muuta matkalaista. Autobaanalla matka taittui aika nopeasti, aikaa meni reilu viitisen tuntia yhdellä pysähdyksellä. Suurimman osan matkasta nukuin, kun ensin totuin siihen, että nopeusmittarissa oli jatkuvasti ihan hulluja lukemia. Onhan se aika hurja fiilis, kun liikkuu 160 km/h (en muuten edes tiennyt että minibusseilla pääsee niin lujaa) ja viereisellä kaistalla autot painaa ohi. Perille päästyäni kello olikin jo yli yhdeksän ja väsytti aika paljon. Onneksi siskokulta oli minua jo odottamassa päärautatieasemalla :) Nukkumaan ei kuitenkaan onnistuttu menemään ajoissa, ja höpöteltiinkin pitkälle aamuyöhön.

Launtaina päätimme lähteä käymään Hollannissa, sillä matka Düsseldorfista rajalle kestää vain noin tunnin, ja rajanylitys maksoin 2,60 euroa per naama. Tosin myöhästyttiin parilla minuutilla siitä junasta, jolla meidän oli tarkoitus mennä, joten jouduimme odottelemaan seuraavaa tunnin. Päätettiin sitten elää hobittielämää ja syötiin toinen aamupala rautatieaseman läheisyydessä. Rajakaupunki Venlo ei ollut mikään suuri turistinähtävyys, mutta aika vierähti nopsasti shoppaillessa ja syödessä. Lopuksi käytiin vielä ruokaostoksilla, ja mukaan tarttu mm. hollantilaista vla-vanukasta ja stroopwaffelseja. Lisäksi pientä materiaali-insinööriä ihmetytti kivennäisvesitölkit, jotka olivat tehty muovista lukuunottamatta alumiinista yläosaa. En ole vieläkään keksinyt, millä tavalla sellainen tölkki on parempi kuin kokonaan alumiinista tehty :D

Materiaali-insinöörin ihmetys

Sunnuntaina kävimme katselemassa Düsseldorfin vanhaa kaupunkia ja kävelimme Rhein-joen vartta ja kävimme ihanassa jäätelökahvilassa, jossa join chilikaakaota ja syötiin puoliksi vohveli kermavaahdolla, suklaakastikkeella ja makadamiapähkinöillä. Samalla saimme hienon idean lähteä Wuppertaliin ajelemaan Schwebebahnilla. Harmiksemme satuimme sinne suurin piirtein vuoden ainoana viikonloppuna, kun se ei kulkenut ilmeisesti huoltotöiden tms. takia. Ihan hitusen kyllä harmitti!

Maanantaina lähdin sitten takaisin tänne toisella kimppakyydillä. Tämäkin kyyti oli minibussi, tällä kertaa huomattavasti tyhjempi. Sain koko takapenkin itselleni ja matka menikin kännykän akkua tuhlaillessa ja nukkuessa. Paluumatka kesti pidempään kuin tulomatka, vaikka ruuhkia ei ollut. Ajettiin ilmeisesti jotain toista reittiä... Onneksi minulla oli koko päivä aikaa.

Loppuviikon suunnittelmia on ainakin suomalaiset joulumarkkinat ja Biosphäre. Voi olla, että jotain muutakin hauskaa tulee keksittyä!

Vaikka olisi kiire, onneksi aina on aikaa päivittää blogi

Tänään ei kaikki mennyt niin kuin leffoissa. Olin laittanut herätyskellon soimaan kahdeksalta, että ehdin varmasti hoitaa kaikki tämän päivän asiat ilman kiirettä. Muuten ihan hyvä suunnitelma, paitsi että nukuin melkein kymmeneen... Onneksi en ollut varsinaisesti sopinut mitään aamulle. Ensimmäiseksi lähdin käymään Ausländerbehördessä, sillä pari viikkoa sitten minulle tuli sieltä kirje, että täytyy toimittaa vielä joitakin papereita sinne 10.11. mennessä. Viimetipassa siis mentiin, taas :D No, siellä sitten selvisi, että tarvitsen vielä yhteen paperiin erään professorin tai jonkun minun opintojani ohjaavan henkilön allekirjoituksen. Erääseen toiseen paperiin sen olin jo viime viikolla saanut. Sain jatkoaikaa ensi viikolle, sillä tällä viikolla kyseinen proffa on lomalla. Tänään pitäisi vielä ehtiä käymään lenkillä tyttöjen kanssa, sillä eilinen zumba oli peruttu ohjaajan sairastumisen vuoksi. Sitten olisi vielä mm. läksyjä, opetusta pari tuntia, kaupassa käyntiä, balettia ja neiti M:n luokse pitäisi kuulemma myös ehtiä. Totesin kyllä jo herätessä, että en millään ehdi kaikkea, joten keskityn olennaiseen, eli blogin päivitykseen :D

Huomenna tosiaan otan suunnaksi Düsseldorfin, sillä ihana siskoni O on asunut siellä kesäkuusta lähtien, eikä olla sen jälkeen nähtykään. Matka taittuu mukavasti kimppakyydillä ihan tavallisella henkilöautolla. Löysin kyydin mitfahrgelegenheit.de -sivustolta, jossa ihmiset tarjoavat kyytejä kaupungista toiseen. Kimppakyydeillä matkustaminen on erittäin suosittua täällä, sillä se on yleensä edullisempaa ja nopeampaa kuin esimerkiksi junalla matkustaminen (joka on täällä ihan ryöstökallista!). Parin puhelinsoiton avulla sain hoidettua itselleni kyydin Düsseldorfiin ja takaisin, hintaan 30 euroa/suunta. Junallahan tämä lysti olisi halvimmillaan ollut 60 euroa/suunta. Vähän kyllä jännittää, että millaisten tyyppien kyytiin nousen, eli jos minusta ei ensi viikolla kuulu mitään, niin se tarkoittaa sitä, että minut on ryöstetty, raiskattu ja tapettu :D No ei vaan, puhelimessa molemmat kuskit vaikuttivat aika rennoilta ja mukavilta, että eiköhän tästäkin selvitä!

Luovutin

Ei, tämä ei ole angstipäivitys, vaan kävin tänään luovuttamassa verta. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen luovuttanut, taisi olla ennen Wappua. Tänään verenluovutus tapahtui meidän toisella kampuksella, eli 10 minuutin bussimatkan päässä. En ollut ihan varma, että saanko luovuttaa täällä verta, sillä en löytänyt saksalaisen Punaisen Ristin sivuilta tietoa siitä, onko se kiellettyä ulkomaalaisilta. Suomessa kun luovuttajalla täytyy olla suomalainen henkilötunnus. Onneksi sain kaverikseni neiti E:n Tsekeistä, ja lähdimme yhdessä paikanpäälle kysymään, onko se mahdollista. Olihan se! Aluksi jännitti ihan hirveästi, että en ymmärrä kaikkea, mitä minulta kysytään tai mitä minun pitää tehdä, mutta prosessi oli hyvin samanlainen kuin Suomessa. Aluksi käytiin ilmoittautumassa, näyttämässä henkkarit ja kertomassa yhteystiedot, jonka jälkeen käteen tökättiin pari paperia luettavaksi ja kyselylomake täydennettäväksi. Lomake oli lähes sama kuin Suomessa, ja jouduin kysymään vain yhden sanan tarkoitusta. Isoimpana erona suomalaiseen luovutukseen oli se, että täällä verta luovutettiin 500 millilitraa, kun Suomessa veripussi on 450 millilitraa. Kun lomakkeen oli saanut täytettyä, hoitaja mittasi veren hemoglobiinin. Täällä muuten hassusti hemoglobiinin yksikkö on g/dl, kun taas Suomessa käytetään yksikköä g/l. Katsoin ensin, että apua, eihän hemoglobiini voi olla noin alhainen (13,2), mutta sairaanhoitaja vakuutteli asian olevan kunnossa :D Hemoglobiinin mittauksen jälkeen kyselylomake käytiin läpi lääkärin kanssa ja lääkäri mittasi myös verenpaineen. Sitten päästiin itse asiaan, eli luovutukseen. Kaikki hoitajat olivat ihan supermukavia ja innostuneita siitä, että tulen Suomesta ja siitä, että olen luovuttanut verta Suomessa jo useamman kerran. Eräs hoitaja myös naureskeli sille, ettei todellakaan osannut lausua minun outoa nimeäni :D Luovutuksen jälkeen meitä sitten lahjottiin oikein urakalla, saimme kangaskassillisen tavaraa (mm. pienen ensiapulaukun, mukin, kynän, kalenterin ja lehtiön) ja muovipussillisen mättöä (mm. suklaata, mehua, nallekarkkeja, keksejä, myslipatukoita ja Wasan näkkileipää). Eli voisin olla aika tyytyväinen :)

Vastakohtien viikonloppu

Nyt on yksi vaihtoajan tapahtumarikkain ja vaihtelevin viikonloppu takana! Nukuin viime yönä jotkut aivan hillittömän pitkät yöunet, sillä viikonlopun aikana en ehtinyt paljonkaan aikaa viettää sängyssä. Koko viime viikon ajan Potsdamissa oli käynnissä kansainvälinen teatterifestivaali Unidram, ja perjantai-iltana päätimme käydä katsomassa erästä nukketeatteria. Valitettavasti liput siihen oli loppuunmyyty, joten päädyimme katsomaan esityksen nimeltä Katastrophe. Jälkikäteen ei kyllä yhtään harmita, sillä esitys oli mahtava ja jotain ihan erilaista, mitä olen koskaan elämäni aikana nähnyt! Esitys oli todella kaukana perinteisestä teatterista, sillä varsinaisia näyttelijöitä ei ollut, vaan esityksen päähenkilöinä toimivat nallekarkit. Siinä oli käytetty paljon erilaista tekniikkaa, sillä kaikki tapahtui nallekarkkien mittakaavassa ja se kuvattiin videokameroilla, joiden kuva puolestaan heijastettiin kolmelle eri valkokankaalle. Nallekarkit saivat kyytiä, kun esityksessä mm. käytettiin erilaisia kemiallisia erikoistehosteita ja nallekarkkeja myös sulatettiin ja haudattiin hyytelöön. Nimensä mukaisesti esitys kertoi erilaisista katastrofeista, joita nallekarkkiyhdyskunta joutui kokemaan kehityksensä aikana. Luonnonkatastrofien, kuten tulivuoren purkauksen ja maanjäristyksen lisäksi käsiteltiin ihmiskunnan itse aiheuttamia katastrofeja. Siinä sai kyytiä mm. sodat, raha ja uskonto. Huumoria oli kuitenkin käytetty sopivasti, ettei aihe käynyt liian raskaaksi. Näytöksen jälkeen lähdimme vielä Berliiniin, jossa osa porukasta päätyi klubille, jonne miehiltä oli pääsy kielletty ja minä päädyin neiti M:n ja yhden miesvahvistuksen seurassa syömään apfelstrudelia Hackescher Marktille. Kotiin pääsin joskus kahden ja kolmen välissä.

Lauantai vierähtikin sitten käytännössä kokonaan Berliinissä. Kävimme ensin Ostbahnhofin läheisyydessä sijaitsevalla Berliinin muurin pätkällä, jota kutsutaan East Side Galleryksi. Se on myös käsittääkseni pisin ehjäksi jäänyt osa, ja nykyään se tosiaan toimii kansainvälisenä vapauden muistomerkkinä. Muuri on täynnä erimaalaisten taiteilijoiden maalaamia teoksia. Harmi kyllä, että muuriin on myös maalattu graffiteja ja erilaisia töhryjä itse teosten päälle. Kävimme myös kävelemässä vähän kauempana sellaisella alueella, jossa turisteja ei juuri näkynyt. Oli mielenkiintoista nähdä sitä oikeaa Berliiniä, eikä vain ydinkeskustaa. Tietämättämme satuimme myös kävelemään Watergate-klubin ohi, jossa sitten vierähti koko lauantaina ja sunnuntain välinen yö. Klubi on yksi Berliiniin kuuluisimmista, ja sinne sisäänpääsy oli kuin yhtä suurta peliä. Esimerkiksi isoja porukoita ei mielellään päästetä sisään, etenkin jos se on miesvaltainen. Päätimme siis jakaantua neljästä tytöstä ja kahdesta pojasta koostuvasta porukasta kahteen pienempään. Sisälle ei myöskään pääse, jos meluaa tai hihittelee tai käyttäytyy muuten epäsopivasti jonossa. Olimme myös etukäteen ottaneet selvää illan kolmesta dj:stä, sillä portsarit etsivät ihmisistä jatkuvasti syitä olla päästämättä sisään, ja yksi "hyvä" syy on se, ettei satu tietämään kuka sinä iltana soittaa. Onneksi olimme berliiniläisen bilekäsityksen mukaan ajoissa liikkeellä, sillä sisään pääsimme jo joskus puoli yhden maissa. Sisäänpääsy maksoi 15 euroa, mutta oli kyllä sellaiset reivit, että kannatti maksaa. Klubi oli hyvin askeettisesti sisutettu, mutta paikkana silti ihan mieletön, sillä yhden seinustan isoista ikkunoista avautuikin näkymä Spree-joelle. Yläkerrassa kahden vastakkaisen seinän ja katon läpi kulki valoseinämä, joka toi ihan oman tunnelmansa tanssilattialle. Ensimmäinen dj tosin oli vähän so lala (eli olisi se nyt huonompikin voinut olla...), mutta kaksi seuraavaa kyllä räjäytti pankin! Korvatulpat olivat kyllä ihan must, sillä musiikki oli niin kovalla, että tunsin basson aiheuttaman ilmavirran :D Osa porukasta lähti kotiin jo joskus neljän aikoihin, mutta itse painoin pään tyynyyn vasta kahdeksalta aamulla :D

Sunnuntaina sitten palasin korkeakulttuurin pariin, sillä Berliinin jazzfestivaaleilla esiintyi Iiro Rantala. Konsertti oli huikea! Olen vieläkin ihan sanaton, sillä mitkään adjektiivit eivät pysty kuvaamaan sitä riittävissä määrin. Konsertissa myös palkittiin Lost Heroes -albumi vuoden jazzlevynä, enkä kyllä yhtään ihmettele. Kuuluu myös minun lempilevyihini. Konsertin lopuksi sain vielä nimmarin! Harmitti vain se, että en ollut ottanut omaa kopiotani Lost Heroesista mukaan tänne, vaan se on Suomessa. Signeerattu versio siitä olisi ollut ehkä hienointa ikinä! Konsertti oli kyllä yksi paitsi vaihdon ajan, varmaan myös koko tähänastisen elämäni kohokohdista. Kannatti lähteä!

Tämä päivä onkin sitten mennyt käytännössä vain siihen, että olen yrittänyt toipua viikonlopusta. Eli siis en ole käytännössä saanut juuri mitään aikaiseksi, mutta onneksi ei tuota tekemistä ihan hirveästi ole muutenkaan. Tänään on saamattomuuden lisäksi vaivannut myös vähän koti-ikävä, sillä tällä viikolla on isänpäivän lisäksi myös äitin ja rakkaan pikkuveljeni O:n syntymäpäivät. Viikonlopuksi luvassa on ehkä vähän helpotusta, sillä perjantaina lähden Düsseldorfiin toisen O:n luo. On jo aikakin, sillä ollaan nähty viimeksi kesäkuussa. Odotan jo innolla :)

Zumbaa ja balettia

Keskiviikkona uskaltauduin jalasta huolimatta lähteä kokeilemaan saksalaista näkemystä zumbasta (ts. kyllästyin vain istumaan kotona tekemättä mitään). Särkylääkkeitä naamariin ja menoksi, kyllä muuten kannatti! Oli ihan mahtavaa päästä piiiiitkästä aikaa oikeasti liikkumaan ja sattui olemaan myös kiva naisohjaaja. Eihän se nyt ihan TTY:n Silviota voittanut, mutta minkäs teet, jos vertailukohteena on kuuma latinomies. Liikuntatilojen huonoutta täytyy kyllä ihan ihmetellä, sillä esimerkiksi pukuhuoneita ei ole, suihkuista nyt puhumattakaan. Kaiken lisäksi osa tiloista on päiväsaikaan jossain ihan muussa käytössä eikä niitä ole tehty varsinaisesti liikuntaa varten. Siellä, missä käyn aerobiccaamassa ja zumbaamassa, ei esimerkiksi ole ollenkaan peilejä, joista näkisi, että tekeekö liikkeet oikein. Lisäksi lattia on todella liukas ja takanurkassa on iso kasa leluja. Ilmeisesti huone on päivisin jonkinlainen lasten leikkitila. Myös se on hieman häiritsevää, että huone on maantasalla ja siitä avautuvat ihan jäätävän isot ikkunat aika vilkkaalle kadulle :D Tulee kyllä ikävä Tamppi-areenaa!

Eilen sitten menin ensimmäiselle balettitunnille. Ensin en meinannut löytää koko tanssisalia, sillä sinne pääsi vain erään toisen huoneen läpi, jossa sattui silloin olemaan judo-harjoitukset. Hämmentävää. Liikuntasali, jossa baletti pidettiin, oli onneksi varusteltu peileillä, muuten olisi voinut olla aika hankala tehdä yhtään mitään (tai ainakaan nähdä omia virheitään). Baletissa ei varsinaisesti ainakaan vielä tullut samalla tavalla hiki kuin esim. zumbatessa, mutta tänään on kyllä koskenut ihan joka ikiseen jalkojen lihakseen! Ainakin ensimmäisen tunnin perusteella voin sanoa, että baletti on ihan mahtavaa. Helppoa se ei ole, ja siinä joutuu keskittymään ihan jatkuvasti siihen, missä mikäkin ruumiinosa menee. Koko 90 minuutin aikana en edes muistanut, että minulla koskee jalkaan :D Se on melkein terapeuttista, kun ei yksinkertaisesti pysty ajattelemaan mitään muuta.

Tulevasta viikonlopusta pitää kyllä vielä hehkuttaa sen verran, että sunnuntaina Berliinin JazzFesteillä esiintyy Iiro Rantala. Sitä onkin odotettu jo pari kuukautta :) Ei voi olla mitään muuta kuin mahtavaa!

Lisää saksalaista terveydenhoitoa

Tämä jalka ei oikein tunnu parantuvan ja kipulääkkeet loppuivat eilen, joten aamulla taas lähdin käymään lääkärissä. Tietysti kävi niin hieno tuuri, että juuri tällä viikolla sattui olemaan minun lääkärini lomaviikko, joten minut lähetettiin eräälle toiselle lääkärille, joka tämän viikon ajan hoitaa myös sen toisen lääkärin potilaat. Eli siis ratikalla ajelin sellaiseen osaan Potsdamia, jossa en koskaan aikaisemmin ollut käynyt ja lääkäriä etsimään. Tämä lääkäri oli erään urheiluopiston lääkäri, ja kyseinen opisto löytyikin aika helposti seuraamalla urheilullisen näköisiä ihmisiä :P Tosin lääkärin löytäminen opiston alueelta osoittautuikin vähän haasteellisemmaksi, sillä opasteita ei ollut missään muualla kuin sen rakennuksen seinässä, jossa vastaanotto oli. Koko lääkäri- ja apteekkireissuun meni melkein kolme tuntia, ja lääkärin kanssa jutteluun aikaa meni ehkä kaksi minuuttia. Sain uuden särkylääkereseptin ja reseptin johonkin toiseen voiteeseen ja käskyn mennä ensi viikolla omalle lääkärille takaisin, jos ei helpota. Toivon kyllä ihan oikeasti, että tämä parantuisi, niin pääsisin nauttimaan ihanasta syksystä (täällä on ruska parhaimmillaan!) ja liikunnasta. Turhauttaa, kun ei voi tehdä mitään kunnolla.

Tänään oli kyllä kiva tulla kotiin, kun postilaatikossa oli postikortti (kiitos neiti L!) ja ilmoitus saapuneesta paketista (kiitos äiti ja isi!). Koska en ollut kotona postin tullessa ja paketti oli liian suuri postilaatikkoon, oli se jätetty naapurille. Jännä systeemi, mutta ei oikeastaan haitannut. Eipä tarvinnut lähteä keskustasta asti kantamaan sitä, painoi se kuitenkin melkein kuusi kiloa. Nyt on talvitakki ja lenkkarit! :)

Akuutti humanistiutuminen

Kolmas opiskeluviikko pyörähti tänään käyntiin fonetiikan voimalla. Saksan kursseja minulla on täällä yhteensä kolme, fonetiikan lisäksi on saksaa luonnontieteilijöille ja kulttuurien välistä kommunikointia. Jos ei muuta, niin olen ainakin tehnyt jänniä huomioita Suomesta, suomalaisuudesta ja kielestä. Se nyt ei kenellekään suomalaisellle tule uutisena, että meillä teitittelyä ei juurikaan harrasteta, mutta täällä paitsi saksalaiset, myös melkein kaikki muutkin kuuntelivat silmät pyöreinä, kun kun kerroin, että Suomessa voi esimerkiksi sinutella opettajia, virastojen virkailijoita ja myös professoreja. Eräs itäisestä Euroopasta kotoisin oleva tyttö (maata nyt en satu muistamaan) ei millään suostunut edes uskomaan sitä, sillä hänen mielestään teitittelysäännöt eivät riippuneet kulttuurista eikä alueesta, vaan ne ovat kaikkialla samat. Toisaalta minusta olisi todella outoa teititellä omia isovanhempiani, mikä on taas ihan normaalia esimerkiksi ukrainalaisten mielestä. Toinen aika isokin ero on kengissä, siis lähinnä siinä, että pidetäänkö kengät jalassa sisällä. Suomessa on suorastaan epäkohteliasta tulla eteistä pidemmälle kengät jalassa, mutta moni on taas täällä sanonut, että heidän mielestään olisi epäkohteliasta vaatia vieraita ottamaan kengät pois sisälle tullessa. Ei kuulemma voi olettaa, että vierailla on aina esim. parilliset sukat jalassa (?!). Kulttuurien välisen kommunikoinnin kurssilla pohdimme myös mahdollisia syitä näihin eroihin, ja tulimme siihen tulokseen, että Suomen pitkän ja kylmän talven takia sisällä ei oleskella ulkokengissä. Onhan paksut talvikengät yleensä aika epäkäytännölliset sisätiloissa verrattuna kesäkenkiin.

Eräs aika mukava ero Suomeen verrattuna on täällä se, että suojatien kohdalla autojen on lain mukaan pysähdyttävä, ja niin täällä tehdäänkin. Tarvitsee vvilkaista tietä vain sen verran, ettei ihan suoraan auton alle kävele, mutta muuten voi luottaa siihen, että autoilija pysähtyy. Todennäköisesti Suomeen palattuani jään ensimmäisen viikon aikana auton alle... :D

Jänniä havaintoja olen tehnyt myös kieliopillisista asioista. Suomessahan ei tosiaan ole erikseen prepositioita, vaan kaikki ilmaistaan sijamuotojen avulla, joita meillä on 15 (vrt. saksassa neljä). Tämäkään ei sinänsä ole mitenkään uutta, mutta tajusin myös vähän aikaa sitten, että suomessa myös erisniemet taipuvat sijamuodoissa, toisin kuin esim. saksassa, englannissa tai ruotsissa. Pari päivää sitten taivutin oman nimeni sijamuodoissa ihan esimerkin vuoksi muille, ja jouduin tarkistamaan netistä osan sijamuodoista. Muiden mielestä oli outoa, etten osannut niitä ulkoa. Onhan ne joskus yläasteella opeteltu, mutta paljonpa olen insinööriopinnoissa tarvinnut termejä illatiivi ja ablatiivi :D Osaan kuitenkin käyttää niitä ihan sujuvasti, vaikka oikeaa nimitystä en tiedäkään.
 
Tämmöisiä pohdintoja aiheuttaa vaihto-opiskelu tavallisessa yliopistossa. Taidan tarvita kohta ensiapua akuuttiin humanistiutumiseen!

Lopuksi vielä iloisen syksyinen kuva, jonka nappasin eilen Berliinissä Charlottenburgin puistossa, jossa kävimme vapaapäivän kunniaksi. Lisää kuvia koko vaihdon ajalta ja myös eiliseltä löytyy edelleenkin täältä.

Syksyn värejä ja riemua