Flunssa alkaa jo pikkuhiljaa helpottamaan, ja tänään jaksoin ihan reippaasti mennä luennolle ilman mitään raahautumista. Tietysti asiaan vaikutti se, että olin juuri syönyt mahan täyteen neiti M:n tekemää pastakastiketta. Herätys oli kylläkin vaikea, sillä edellisen yön yöunet jäivät turhan lyhyiksi, kun en taaskaan osannut mennä ajoissa nukkumaan... Torkutin sitten aamulla melkein 40 minuuttia, tuhma minä. Luennolla oli vaikea keskittyä ihan vain sen takia, että olin viime viikolla saanut kyseiseltä kurssilta tenttivapautuksen, ts. minun ei tarvitse oppia mitään. Iltapäivällä tapasin herra A:n (Ranska), jonka kanssa teen fonetiikan kurssille projektia. Projekti voi olla mitä tahansa, kunhan siihen liittyy 3-5 minuuttia puhumista (per naama) ja hyvää ääntämistä. Projekti on vapaaehtoinen, mutta siitä saa yhden lisänopan. Helpoin noppa ikinä. Me valitsimme aiheeksi dialogin Pikku Prinssistä. Onnistuin saamaan kyseisen opuksen lainaan eräältä saksalaiselta tytöltä, eikä onneksi tarvinnut ostaa sitä. Pitää vielä kyllä harjoitella sitä tekstiä (ulkoa sitä ei kuitenkaan tarvitse osata), merkkailla pitkiä ja lyhyitä vokaaleja sekä sanojen ja lauseiden painotuksia. Sisäinen humanisti pääsee pätemään... :D
Tarkoitus oli käydä vielä äänestämässä tänään, mutta en yksinkertaisesti vaan enää jaksanut lähteä Berliiniin asti seikkailemaan. Huomenna on taas ihan tarpeeksi pitkä päivä luentoineen ja baletteineen, joten joudun jättämään kansalaisvelvollisuuteni suorittamisen perjantaille. Toivottavasti onnistun välttämään ruuhkat...
Hehei! Hienoa, että oot löytäny sun sisäisen humanistin, mun omaa ei oo vielä näkyny.. Mikä pätkä Pikku Prinssiä on kyseessä? :) Toivottavasti paranet pian! :)
VastaaPoistaLuetaan se pätkä, jossa on Pikku Prinssi ja kettu. Mä oon tietenkin se kettu :P
PoistaHaha! No tietenkin. :P Se on kyl kiva osa. :)
Poista