tiistai 28. helmikuuta 2012
Pakkaamista ja siivoamista
Viimeinen päivä täällä, tuntuu ihan tosi oudolta. Onneksi tämä pakkausurakka pitää minut kiireisenä. Nyt alkaa näyttää jo aika hyvältä, ja taidan saada mukaani kaiken minkä halusinkin. Jopa sen Ikean pyöreän lasisen pöytälampun! Onhan tässä vielä ihan kauheasti hommaa, kun pitää myös siivota koko kämppä. Eilen aloitin kylppäristä ja jääkaapista, tänään olenkin sitten keskittynyt vaatekaappiin ja kirjahyllyyn. On muuten ihan uskomatonta, miten paljon turhaa roinaa voi kertyä puolessa vuodessa! Tänne tullessa kun tavaraa oli rinkan ja urheilukassin verran... Tämä teksti oli nyt ehkä lähinnä vaan sekava ja turha, mutta tarvitsin tauon. Illalla vielä kokkaillaan viimeisen kerran porukalla ja aamulla Hausmaister tulee klo 6.30 tarkistamaan minun huoneeni ja sitten seiskan aikoihin pitää lähteä kentälle. Unet jää varmaan vähälle, mutta onneksi minulla on aikaa nukkua matkalla. Vaihtoja on peräti kaksi kappaletta, yksi Tukholmassa ja yksi Helsingissä. Kuopiossa sitten olen perillä klo 18.30 Suomen aikaa, joten pikaisesti laskettuna matkustusta tulee 10+ tuntia. Onneksi äiti tulee hakemaan minut kentältä, niin voin ihan nollat taulussa olla siinä vaiheessa. Jännää, outoa, kivaa, haikeeta. Miten päin sitä tässä sitten pitäisi olla?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
If you are not waiting to go home, it's not worth going at all. :) Samat fiilikset ja meiningit täällä! :) Kivaa vikaa päivää ja hyvää matkaa! :)
VastaaPoistaKiitos samoin! :)
VastaaPoista