Viikko onkin vierähtänyt uskomattoman nopeasti, nythän on jo perjantai! Päivät ovat menneet kielikurssilla ja illat vaihtariporukassa grillaillen tai muuten vaan hengaten. Torstai-aamuna nautimme myös yhdessä netin R:n (Tanksa) valmistamasta aamupalasta, joka koostui letuista, sämpylöistä, hedelmäsalaatista, jugurtista ja myslistä. Ulkona paistoi aurinko ja avasimme keittiön ison ikkunan, ja sisään tulvikin auringonvaloa, lämpöä ja lintujen laulua. Suorastaan taivaallista!
Kielikurssi loppui virallisesti eilen, ja viimeiset tunnit käytettiinkin lähinnä leikkimiseen ja hauskanpitoon. Lopuksi meille kaikille jaettiin myös todistukset osallistumisesta. Illalla menimmekin juhlimaan kampuksella sijaitsevaan baariin, Studentenkeller NILiin, jonne pääsee sisään vain opiskelijat. Lukuvuoden alkaessa siellä on joka torstai opiskelijabileet eri teemoilla. Taidan siis mennä käymään siellä joskus toistekin :D
Tänään meille oli järjestetty opastettu kierros Berliinissä, ja siellä sitten vierähtikin 12 tuntia aika nopeasti. Kävimme katsomassa mm. holokaustin muistomerkkiä, Berliinin muuria (tai sellaista ihan pientä pätkää vain) ja Brandenburger Toria. Osa paikoista oli kyllä ehtinyt tulla tutuksi jo viime sunnuntaina, kun seikkailimme keskenämme Berliinissä. Kuvia seuraa ajan salliessa viikonloppuna tai alkuviikosta. Lopuksi päädyimme sekalaisessa seurueessa shoppailemaan Friedrichstrassella ja Alexanderplatzilla. Tapojeni vastaisesti en ostanut yhtään mitään. Hullu minä.
Tällä viikolla olen myös huomannut ihan kokonaan uuden tunteen: koti-ikävän. En muista koskaan aikaisemmin ikävöineeni kotia ja ystäviä tällä tavoin. Onneksi täällä on jatkuvasti jotain tekemistä eikä tarvitse jäädä yksin murehtimaan. Toki on välillä vaikeaa kommunikoida muiden kanssa, kun välillä ei vaan löydä tarpeeksi sanoja, mutta koko ajan puhun sujuvammin ja ymmärrän paremmin muiden puhetta. Tällä hetkellä on tosin vähän ärsyttävää, kun ei osaa saksaa vielä ihan niin hyvin kun haluaisi ja myös englanti on ruvennut tökkimään. Sen siitä saa, kun koittaa osata kahta vierasta kieltä :D
Huomenna vihdoinkin astuu Semesterticket voimaan, ja sillä saa siis matkustaa kaikilla yleisillä kulkuneuvoilla koko Berliinin ja Brandenburgin alueella, poislukien nopeimmat junat. Ei siis tarvitse enää miettiä, että onkos minulla nyt voimassaolevaa matkalippua. Heti huomenna siis aiomme suunnata Berliiniin, sillä siellä on jossain ilmainen ulkoilmakonsertti. Jos sää on edes lähellekään yhtä hyvä kuin tänään (+25°C ja pilvetön taivas!), siitä tulee aikaa mahtavaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti