perjantai 30. syyskuuta 2011

Viikko onkin vierähtänyt uskomattoman nopeasti, nythän on jo perjantai! Päivät ovat menneet kielikurssilla ja illat vaihtariporukassa grillaillen tai muuten vaan hengaten. Torstai-aamuna nautimme myös yhdessä netin R:n (Tanksa) valmistamasta aamupalasta, joka koostui letuista, sämpylöistä, hedelmäsalaatista, jugurtista ja myslistä. Ulkona paistoi aurinko ja avasimme keittiön ison ikkunan, ja sisään tulvikin auringonvaloa, lämpöä ja lintujen laulua. Suorastaan taivaallista!

Kielikurssi loppui virallisesti eilen, ja viimeiset tunnit käytettiinkin lähinnä leikkimiseen ja hauskanpitoon. Lopuksi meille kaikille jaettiin myös todistukset osallistumisesta. Illalla menimmekin juhlimaan kampuksella sijaitsevaan baariin, Studentenkeller NILiin, jonne pääsee sisään vain opiskelijat. Lukuvuoden alkaessa siellä on joka torstai opiskelijabileet eri teemoilla. Taidan siis mennä käymään siellä joskus toistekin :D

Tänään meille oli järjestetty opastettu kierros Berliinissä, ja siellä sitten vierähtikin 12 tuntia aika nopeasti. Kävimme katsomassa mm. holokaustin muistomerkkiä, Berliinin muuria (tai sellaista ihan pientä pätkää vain) ja Brandenburger Toria. Osa paikoista oli kyllä ehtinyt tulla tutuksi jo viime sunnuntaina, kun seikkailimme keskenämme Berliinissä. Kuvia seuraa ajan salliessa viikonloppuna tai alkuviikosta. Lopuksi päädyimme sekalaisessa seurueessa shoppailemaan Friedrichstrassella ja Alexanderplatzilla. Tapojeni vastaisesti en ostanut yhtään mitään. Hullu minä.

Tällä viikolla olen myös huomannut ihan kokonaan uuden tunteen: koti-ikävän. En muista koskaan aikaisemmin ikävöineeni kotia ja ystäviä tällä tavoin. Onneksi täällä on jatkuvasti jotain tekemistä eikä tarvitse jäädä yksin murehtimaan. Toki on välillä vaikeaa kommunikoida muiden kanssa, kun välillä ei vaan löydä tarpeeksi sanoja, mutta koko ajan puhun sujuvammin ja ymmärrän paremmin muiden puhetta. Tällä hetkellä on tosin vähän ärsyttävää, kun ei osaa saksaa vielä ihan niin hyvin kun haluaisi ja myös englanti on ruvennut tökkimään. Sen siitä saa, kun koittaa osata kahta vierasta kieltä :D

Huomenna vihdoinkin astuu Semesterticket voimaan, ja sillä saa siis matkustaa kaikilla yleisillä kulkuneuvoilla koko Berliinin ja Brandenburgin alueella, poislukien nopeimmat junat. Ei siis tarvitse enää miettiä, että onkos minulla nyt voimassaolevaa matkalippua. Heti huomenna siis aiomme suunnata Berliiniin, sillä siellä on jossain ilmainen ulkoilmakonsertti. Jos sää on edes lähellekään yhtä hyvä kuin tänään (+25°C ja pilvetön taivas!), siitä tulee aikaa mahtavaa :)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Ensimmäinen viikonloppu Saksassa

Nyt olen asunut Saksassa viikon, ja paljon on kyllä ehtinyt tapahtua! Perjantaina seikkailimme Berliiniin Erasmus-bileisiin, ja menomatka kesti melkein kolme tuntia... Oli hieman epäonnea liikenneyhteyksien kanssa, sillä Berliiniin pääsee kyllä puolessa tunnissa lähimmältä juna-asemalta. Tietenkin jonotettiin sisälle 45 minuuttia, mutta loppujen lopuksi joku mies päästi meidät sisään sivuovesta eikä meidän tarvinnut maksaa sisäänpääsymaksua ollenkaan :D Epäonnea oli myös kotimatkalla, sillä sekin kesti melkein kaksi tuntia... Nukkumaan pääsin sitten kuuden jälkeen aamulla. Pari tuntia nukuttuani olikin aika mukava herätä ja huomata, ettei koko kämpässä ole sähköjä. Eli siis suihkuun pimeässä enkä voinut kuivata hiuksiakaan. Ehdin kuitenkin melkein ajoissa tapaamispaikalle Neues Palais -kampukselle, josta lähdimme yhdessä kahden opettaja-opiskelijan kanssa kiertelemään Potsdamin nähtävyyksiä. Yliopiston kampuksen vieressä on siis suuri puisto nimeltään Park Sanssouci, ja sen alueella on mielettömän paljon historiallisia rakennuksia, istutuksia, nähtävyksiä ja ainakin kaksi linnaa, Sanssoucin linna ja Charlottenhofin linna. Kiertelimme myös jonkin verran Potsdamin historiallista keskustaa, ja söimme yliopiston piikkiin paikalisessa hampurilaispaikassa. Lopuksi jäimme vielä istukselemaan puistoon nurmikolle, koska ilma oli aivan loistava, yli 20 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta! Illalla päätimme tehdä yhdessä italialaista ruokaa, pasta carbonaraa, ja ilta vierähtikin mukavasti hyvässä seurassa korttipelien ja kunnon ruoan kera.

Sanssoucin linna
Pyhän Nikolain kirkon katto
Brandenburger Tor, Potsdamin historiallisen keskustan entinen pääportti
Sunnuntai-aamupäivällä matkustimme Berliiniin neitien C, M ja S kanssa brunssille. Oli aivan ihanaa istuskella ulkona ja syödä ihan kaikessa rauhassa ja nauttia ihan kaikesta! Olin etukäteen etsinyt mahdollisia edullisia brunssipaikkoja Berliinistä, ja päädyimme kahvilaan nimeltä An einem Sonntag in August (suom. eräänä sunnuntaina elokuussa), jossa brunssibuffet maksoi 3,95 euroa, kun sen tilasi jonkin juoman kanssa. Cappuccino ja brunssi maksoivat yhteensä 5,90 ja sai käydä niin monta kertaa santsaamassa kun vain jaksoi! Valikoimaan kuului mm. erilaisia pasta-, riisi- ja viherasalaatteja, muroja, mysliä, keitettyjä munia ja leipää leikkeleineen ja juustoineen. Leipävalikoimaan kuului vehnäsämpylöiden lisäksi myös hyvin suomalaista rieskan tyylistä leipää, hyvää oli :)

 
Brunssin jälkeen lähdimme lähdimme katsomaan, mitä muuta Berliinistä löytyy. Kävimme Alexanderplatzilla katsomassa maailmankelloa ja televisiotornia. Olisimme myös halunneet kiivetä ylös torniin, mutta se olisi maksanut 11 euroa ja sinne oli yli tunnin jono! Joku muukin oli keksinyt, että sunnuntai on hyvä päivä nähtävyyksille... Alexanderplatzilta etsiydyimme Berliinin Brandenburger Torille (ei siis ole sama paikka kuin Potsdamissa, vaikka samanniminen onkin), joka sattui sunnuntaina toimimaan Berliinin maratonin maalina. Ihmisiä oli kertynyt tuhansittain katsomaan ja hurraamaan kaikille maaliin asti selvinneille, ja tunnelma oli aivan mahtava! Kotiin selvittiinkin vasta kuudelta illalla, eli aika pitkä brunssi... Ei muuten tarvinnut syödä koko päivänä juuri mitään muuta, eli kuuden euron sijoitus oli aika kannattava.
 
Alexanderplatz: maailmankello ja televisiotorni
Tänään kielikurssin jälkeen lähdimme porukalla käymään Ausländeranmeldeamtissa, jossa kaikkien ulkomaalaisten, jotka asuvat Saksassa yli kolme kuukautta, on käytävä tekemässä ilmoitus, että missä asuu. Onneksi olin etukäteen selvitänyt mitä kaikkia papereita ja dokumentteja siihen tarvittiin! Itse ilmoittautuminen oli nopeaa ja helppoa, mutta jono olikin sitten sitä pidempi. Illemmalla kokoonnuimme yhdessä neiti M:n luo tekemään ruokaa, tällä kertaa salamipitsaa. Myös tandempartenrini herra C tuli ystävänsä kanssa paikalle, ja olikin aivan mahtvaa jutelella saksaa saksalaisten kanssa. Opin ainakin paljon uusia sanoja!

Tämän viikon ohjelma on vielä aika pitkälti auki, mutta huomenna voisi käydä hieman shoppailemassa ja mennä kerrankin ajoissa nukkumaan... Bis bald, meine Freunde! :)

Ps. Lisää kuvia löytyy täältä!


perjantai 23. syyskuuta 2011

Kielikurssista

Nyt on ensimmäinen viikko kielikurssia virallisesti takana (vaikka "opetusta" onkin ollut vain kolme päivää). Välillä tuntuu ihan uskomattomalta, että tämä on tosiaan yliopisto, sillä tunneilla lähinnä leikitään :D Aamu aina alkaa tasan yhdeksältä, ja ensimmäinen tunti käydään kielioppia. Tehtävät ovat yleensä niin helppoja, ettei niillä tarvitse turhaan päätään vaivata. Sitten onkin 15 minuutin tauko, jonka jälkeen seuraavat 1,5 tuntia keskitytään johonkin Saksaan liittyvään aiheeseen (esim. Berliiniin, Potsdamiin, saksalaiseen ruokaan, musiikkiin jne). Tämän jälkeen pidetään tunnin mittainen ruokatauko, jonka jälkeen taas jatketaan saksalaisteemoilla. Iltapäivällä on kaksi 1,5 tunnin oppituntia ja niiden välissä taas 15 minuutin tauko. Kurssin opettajat ovat kaikki Potsdamin yliopiston opettaja-opiskelijoita, jotka tekevät harjotteluaan meidän kanssamme. Melkein jokaisella tunnilla on eri opettaja, joten osa ajasta menee aina siihen, että esitellään itsemme. Opettajien joukosta löytyy myös melko mielenkiintoisia persoonia, esimerkiksi tänään meillä oli oppitunti Saksan osavaltioista, ja meidän umpihomo miesopettajamme herra A päätyi lähinnä kertomaan isojen kaupunkien parhaat klubit ja biletyspaikat... :D Meillä on myös ollut kaikenlaisia leikkejä ja pelejä, joiden avulla kai olisi tarkoitus oppia saksaa. Tänään mm. muodostimme kaksi piiriä, joista musiikin soidessa ulompi kiersi eri suuntaan kun sisäpiiri, ja kun musiikki loppui, pysähdyttiin ja sitten meidän täytyi esimerkiksi kysyä, kuinka rautatieasemalle pääsee kohdalle osuneelta henkilöltä. Monilla opettajistamme on ollut myös kamalan hankalaa oppia sanomaan Riina, olen ollut Irina, Rita, Reena, Rena... Tänään illalla on luvassa ensimmäiset kunnolliset Erasmus-bileet Berliinissä, jonne melkein kaikki ovat menossa :) Huomenna sitten onkin luvassa Potsdam-kierros opettajien johdolla (mukaan tulee myös herra A!), joten viikonloppuna saan laitettua tänne joitakin kuvia Potsdamista.

torstai 22. syyskuuta 2011

Alkuviikon löpinöitä

Hah, vihdoinkin sain internetin omaan huoneeseeni! Onkin ollut aika tuskallista, suorastaan epähumaania olla lähes kokonaan ilman kontakteja ulkomaailmaan... Teidän iloksenne olen kuitenkin raapustelut ylös mietteitä ja tunnelmia matkan varrelta ja vihdoinkin pystyn ne julkaisemaan! Nauttikaa :)

maanantaina 19. syyskuuta klo 10.45
Tunnelmia Kööpenhaminasta

Ensimmäinen lento meni aika vaivattomasti ja nopeasti, sillä onnistuin nukahtamaan ennen kuin kone oli edes kiitoradalla (itse asiassa nukahdin jo siihen bussiin, jolla meidät vietiin koneelle asti) ja nukuin tyylikkäästi koko matkan (suu auki ja kuorsaten? :D). Missasin siis kaikki tarjoilutkin koneessa... En kyllä ihmettele unenlahjojani, sillä viime yönä vietin viimeistä kertaa noin puoleen vuoteen laatuaikaa Tampereella ihanien ystävien ja huonojen vitsien parissa ja päädyin lähtemään bussilla lentokentälle samoilla silmillä. Bussissakaan ei oikein uni tullut, koska silloin lähinnä vain jännitti, pelotti ja oli ikävä. Helsinki-Vantaalla lähtöselvityksen jälkeen nautiskelin ylihintaisesta ja vähän kuivahtaneesta ruisleivästä, sitä herkkua en taida ihan hetkeen saadakaan! Ei muuten painanut rinkka kuin vähän reilut 18 kiloa, mutta toisaalta sitten käsimatkatavaroissa olikin pari kiloa liikaa, mutta sain kuitenkin ottaa ne koneeseen. Nyt siis istuskelen Kööpenhaminan kentällä, lento Berliiniin lähtee noin kahden tunnin päästä. Koitan myös löytää avointa verkkoa, jotta voisin julkaista tämän tekstin, mutta ei taida nämä tanskalaiset harrastaa ilmaisia langattomia lentokentillä... Täytyy myos lähteä etsimään äärettömän kallista syötävää, taisi viimeksi vesipullokin maksaa täällä melkein viisi (5) euroa! Lentäminen Köpiksen kautta ei ole opiskelijaystävällistä...

Ps. Lensin Suomesta SAS:n koneella, jonka nimi oli Bertil Viking :D

klo 20.20

Huh, on kyllä ollut aikamoinen päivä. Berliiniin pääsin vaivatta enkä edes nukkunu ihan koko matkaa, vaan pääsin nauttimaan hulppeasta tarjoilusta (1 desin vesipurkki, ei muuta). Tandempartnerini herra C oli sovitusti odottamassa kentällä kyltin kanssa, joten matka Berliinistä Potsdamiin bussi-juna-bussi -yhdistelmällä sujui ilman mitään ongelmia. Koitettiin ensin mennä syömään erääseen mensaan eli koulun ruokalaan, mutta se oli juuri ehtinyt mennä kiinni. Siispä etsiydyimme paikalliseen kv-yksikköön, josta meidät neuvottiin kv-koordinaattorin luo, joka neuvoi menemään opiskelija-asuntolani Hausmaisterin puheille, jotta saisin avaimen asuntooni. Muutaman lenkin jälkeen sitten pääsinkin asunnolleni ja sain vielä tupaantulijaislahjaksi Hausmaisterilta termosmukin (joka on varmaan erittäin hyödyllinen, kun en satu omistamaan kahvinkeitintä enkä vedenkeitintä). Jäätyäni yksin tänne olo oli todella kummallinen. Eipä ole ihan hetkeen ollut niin yksinäinen ja pieni olo... Hetken sitten koomattuani yksin otin pikasuihkun ja päätin lähteä katsomaan, miltä Potsdam oikein näyttää. Keskustan ja asuntolan välissä on ihan jätti-iso puisto, jossa sijaitsee mm. kasvitieteellinen puutarha, Neues Palais eli uusi palatsi (joka on osittain myös yliopiston käytössä, ihan vähän hienompi rakennus kuin TTY:n Konetalo), Sanssoucin linna ja kiinalainen teehuone. Vanhan kaupungin keskustan läpi kävellessä tuli sellainen fiilis, että tästä paikasta ei voi olla pitämättä, sillä tunnelma oli rento ja taitavia katusoittajia löytyi myös maanantaina iltapäivällä. Jatkoin vaellustani kohti rautatieasemaa, ja kappas – kolme tuntia meni niin että hujahti! Muutaman tunnin katkonaisilla torkuilla ja lähestulkoon nälkään nääntyneenä se oli aikamoinen saavutus, joten päätin palkita itseni kiinalaisella noutoruualla ja bussimatkalla takaisin uuteen kotiini. Tien toisella puolella aivan bussipysäkin vieressä onkin myös näppärästi ruokakauppa, josta nappasin mukaani vähän aamupalatarvikkeita. Tapasin myös juuri kämppikseni, joka vaikutti tosi rennolta ja mukavalta, vaikka puhuikin saksaa todella nopeasti (ja jonka nimeä en muista, pitää käydä lunttaamassa jossain välissä ovesta). Sain häneltä myös peiton ja tyynyn lainaan, koska syystä tai toisesta niitä ei ollutkaan täällä valmiina, vaikka olin ne erikseen pyytänyt. Muuten tyhjässä huoneessa on myös yksi jukkapalmu, jolle kämppikseni ei ollut keksinyt paikkaa.

Asuntola-asuntoni on siis täysin kalustettu ja suurempi kuin muinainen Mikontalon kämppäni. Kalusteita siis ovat sängyn lisäksi kirjoituspöytä, tuoli, vaatekaappi, kirjahylly ja jääkaappi. Minulla kävi tuuri, että sain tällaisen asunnon, jossa vessa täytyy jakaa vain yhden kanssa. Täällä on nimittäin myös käytävien varsilla vessat ja suihkut, joita joutuvat käyttämään ne, joiden asuntoon ei omaa kylppäriä kuulu. Keittiö on koko kerroksen yhteinen, ja pikainen katsaus kertoi, että se on siistissä kunnossa, mutta siellä ei ole mitään ruoanlaitto- tai ruokailuvälineitä. Onneksi minulla on mukana yksi oma muki ja spork, joilla tulen ilmeisesti syömään pari seuraavaa päivää eineksiä tai noutoruokaa :D Muutenkin tämä asunto on tällä hetkellä aika tyhjä, askeettinen ja persoonaton, mutta sen saa aika helpolla muutettua yhdellä Ikea-käynnillä. Huomenna kuulemma saan myös internetin tänne, joten voin julkaista nämä höpinät. Muuten aikaa tulee olemaan varmaan aika niukasti ihan vaan oleskeluun, sillä ensimmäisen päivän ohjelma oli aika tehokkaasti täysi.

Yksi hauska päivän sattumus näin loppuun: kun tänään vaeltelin jo mainitsemassani suuressa puistossa, tuli eräs koululaisryhmä kysymään minulta, että voisivatko he kenties ottaa kuvan minusta. Kuulemma kouluprojektiin piti kuvata jotain punaista. Olin aika hämmentynyt enkä edes tajunnut kysyä mihin se liittyy, mutta mikäpäs siinä – saivatpahan ainakin kuvan jostain punaisesta :)

keskiviikko 21. syyskuuta klo 20.30

Eilen oli virallinen kielikurssin aloituspäivä, ja aika täyteen yhden päivän ohjelman saakin! Aamulla yhdeksältä me kielikurssilaiset kokoonnuimme erääseen luentosaliin, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi ja jaettiin neljään pienempään ryhmään ja jokaisella ryhmällä oli oma tutor. Aivan aluksi saimme ison infopaketin, josta löytyi mm. läsnäolotodistus ja lista asioista, jotka vielä täytyy tehdä. Suorittimme myös jonkinlaisen suullisen kielikokeen, joka siis käytännössä tarkoitti sitä, että meidän piti esitellä itsemme ja kertoa, että miksi halusimme Saksaan vaihtoon. Helppo nakki! Tämän jälkeen Deutsche Bankilta saapui kaksi esittelijää kertomaan mahdollisuudesta avata ilmainen opiskelijatili, jonka siis sai avattua siinä samalla. Pankkikortin pitäisi tupsahtaa loppuviikosta postilaatikkoon :)

Tämän jälkeen tutorimme esittelivät meille yliopiston Neues Palais -kampusta, joka on siis yksi kolmesta Potsdamin yliopiston kampuksista ja jonka vieressä minun asuntolani sijaitsee. Samalla tutustuimme Mensaan, yliopiston ravintolaan, jossa halvimmillaan ruoka maksaa 1,20 euroa. Halpaa kuin makkara, mutta hintaan sisältyy pääruoan lisäksi vain yksi vapaavalintainen hedelmä (tällä viikolla se on ollut joko omena, banaani tai persikka). Ei siis juomista, salaattia tai leipää, vaan kaikki ne täytyy ostaa erikseen. Ruokailun jälkeen meille jaettiin saksalaiset prepaid-liittymien sim-kortit, joilla oli 10 euroa puheaikaa. Ilmaiseksi siis! :) Sitten saimmekin jo seuraavan infopaketin Potsdamista ja Berliinistä ja samantien hyppäsimmekin bussiin ja ajelimme Potsdamin keskustaan, jossa meille esiteltiin kaikki tärkeimmät paikat (kuten pääposti, rautatieasema ja Studentenwerk, joka siis hoitaa kaikki opiskelijapalvelut asuntoloista ravintoloihin).

Keskustassa kiertelyn jälkeen meille jäi pari tuntia vapaa-aikaa, joten päätimme porukalla lähteä Studentenwerkiin ostamaan pesulakortit, joita ilman asuntoloiden pesuloita ei voi käyttää. Siellä saimme myös selville, että mikäli haluaa nettiyhteyden huoneeseensa, on siitä tehtävä sopimus Studentenwerkin kanssa, mutta sitä ei voi tehdä Studentenwerkin toimistossa vaan Neues Palaisin kampuksella eräässä toimistossa. Huoh, eli takaisin kampukselle, ihan vain huomataksemme ettei kyseinen toimisto enää olekaan auki... Onneksi löysimme atk-luokan, joten vihdoinkin yhteys ulkomaailmaan oli olemassa! Pikaisen datailun jälkeen käväisin asunnollani ja lähdin avajaispäivän päätösiltaan, jossa saimme seuraavan kahden viikon ohjelman ja ilmaista ruokaa. Pienellä italialais-hollantilais-kiinalais-tanskalais-suomalaisessa porukassa päätimme vielä lähteä keskustaan katsomaan, löytyykö sieltä mitään kivaa tiistai-iltana. No, eipä juuri löytynyt, mutta hauskaa meillä silti oli!

Tänään sitten varsinainen kielikurssi vasta alkoikin, aloitimme mukavasti kieliopilla. Onneksi sitä kesti vain tunnin! Muuten päivän opiskeluohjelma koostui lähinnä vain Saksan kulttuurista ja historiasta. Kaikkein hankalinta on tänään ollut koittaa saada tehtyä se nettisopimus Studentenwerkin kanssa. Sopimukseen täytyi kirjoittaa oman koneensa fyysinen osoite, joka kyllä löytyi periaatteessa aika helposti, mutta minun koneeni oli ilmeisesti päättänyt, ettei näytä sitä, ellei nettiyhteyttä ole... Aika näppärää siis! No, raahasin tämän rakkineen sitten toimistolle, jossa sain kytkettyä sihteerin oman verkkopiuhan hetkeksi omaan koneeseeni ja sain siten kaiveltua tarvittavan numerosarjan esille. Kaiken tämän säädön jälkeen minulle luvattiin toimiva netti joko tänään tai huomenna. Nyt näyttää vahvasti siltä, että siirtyy taasen huomiselle... Ja kaikki tämä säätö aiheutti myös sen, että tulin joka ikiseltä tauolta myöhässä takaisin tunnille :D

Iltapäivällä sitten lähdimme taas keskustaan ostoksille, sillä osalla vaihtareista ei ollut mukana mm. verkkokaapelia tai shampoota (???). Päätimme myös, että huomenna on hyvä päivä mennä ostoksille Ikeaan! Potsdamissa ei ole Ikeaa, mutta Berliinistä niitä taitaa löytyä neljä, joten valinnanvaraa kyllä on. Iltapalaksi rautatieasemalta ostin tuoreen bretzelin ja vaahtokarkkijäätelön :P Maha täynnä on hyvä mennä nukkumaan, toivottavasti huomenna netittömän ongelma ratkeaa, ja voin vihdoinkin julkaista nämä höpinät.

torstai 22. syyskuuta klo 22.24

Vihdoinkin minulla on toimiva netti! Onhan tämän kanssa taisteltukin jo tiistaista lähtien... Nyt ei sitten voi millään mennä nukkumaan, vaikka olinkin tänään liikkeellä 13 tuntia ja väsyttääkin jo aika paljon. No, ei voi mitään, vaikka huomenna onkin tiedossa vaihtaribileet jossain päin Berliiniä. Saa nähdä, että kuinka hyvät kinkerit täällä osataan järjestää.

Tänään on tosiaan ollut todella pitkä päivä, sillä heti kielikurssin loputtua lähdin neitien C (Italia), M (Hollanti) ja S (Kiina) kanssa käymään yhdessä neljästä Berliinin Ikeoista. Maha täynnä lihapullia shoppailimme pari tuntia kuin hullut, sillä kenenkään asuntolahuone ei ole kovinkaan esteettinen. Eikä kellään ole myöskään astioita :D Mukaan minulle tarttui mm. lamppu, matto, tyyny, lautanen, ruokailuvälineitä ja henkareita. Näppärästi kotimatka kestikin sitten melkein kaksi tuntia, sillä liikenneyhteydet eivät oikein suosineet meitä. Tulimmekin takaisin kolmen eri s-bahn – ja yhden bussilinjan kautta... Tässä teille vielä kuva Ikea-tunnelmista:


lauantai 17. syyskuuta 2011

Lähtötunnelmia

Puoliksi pakattu rinkka odottaa lattialla ja lähtö tuntuu hetki hetkeltä paljon konkreettisemmalta. Toisaalta en ole vielä ihan tajunnut sitä, että muutan puoleksi vuodeksi Saksaan, enkä varmaan sitä tajuakaan ennen kuin olen siellä. Huomenna aion jättää taakseni Iisalmen ja maanantai-aamuna lentokone vie minut ihan uuteen ja vieraaseen maailmaan. Potsdamin yliopiston puolesta sinne tuleminen on tehty erittäin helpoksi, sillä jokainen vaihtari on halutessaan saanut oman henkilökohtaisen tutorin, tandempartnerin. Omalta tandempartneriltani herra C:ltä sain sähköpostia kaksi viikkoa sitten ja hän lupasi tulla minua vastaan Berliinin lentokentälle ja viedä minut yliopiston kautta kämpälle ja kaiken lisäksi hommata minulle käytetyn pyörän, jonka pitäisi jo odottaa minua Potsdamissa! Virallisesti kielikurssin avaus on vasta tiistaina, mutta maanantaina minun täytyy käydä allekirjoittamassa asuntolapaikan vuokrasopimus, sillä tiistaina siihen ei ole enää aikaa. Tiistain ohjelma vaikuttaa aika kiireiseltä, mutta ohjelmaan oli merkitty infojen sekä yliopistolla ja kaupungissa kiertelyn lisäksi merkitty myös mm. mahdollisuus avata pankkitili ja puhelinliittymä. Aika ihanaa, että kaikki näytetään kädestä pitäen ja jos jotain jää epäselväksi, ei ole ainakaan isoa kynnystä kysyä apua.

Moni varmaan ihmettelee myös tämän blogin nimeä. Halusin perustaa vaihtoblogin, mutta koska aina pitää koittaa olla hieman erilainen, en halunnut mitään "Riina Saksassa" -tyyliin nimettyä blogia. Siispä käännyin nimigeneraattorin alias herran I:n puoleen ja pienen uhkailun ja brainstromauksen jälkeen alkoikin ideoita tulla. Kiitos siis herra I:lle Wikipedian lukutaidosta :) Eli Potsdamin nimen juurethan ovat länsislaavilaisessa sanassa Poztupimi, joka suoraan käännettynä tarkoittaa "tammien alla". Ilmeisesti nimi on alunperin tullutkin siitä, että Potsdamin alueella kasvaa paljon tammia. Tulen siis viettämään elämästäni seuraavat kuusi kuukautta tammien alla!